Vapaapäiväni, tuo pieni lomani
Syksyn Rodoksen matka alkoi lähestyä, samaan aikaan painoni uhkaavasti nousta. Pienestä kehoituksesta heräsin vapaapäivän aamuna aikaisin aamutuimaan kesken unien. Join lasillisen vettä ja vetäisin lenkkarit jalkaan. Lähdin +30 asteen helteessä lenkille ja vielä tyhjällä vatsalla. Hikoilu oli taattua ja ihan jostakin muusta syystä, kuin sykkeen noususta. Tietä ei meinannut riittää, kun hoipertelin kohti Haikkoa. Jotenkin olo oli kuin humalaisella, joka aamutuimaan palailee illan reissuiltaan kotiin. Omakohtaistahan kokemusta minulta ei tietenkään löytynyt, luulin vaan sen niin olevan. Kokonniemen ympäristössä aikani pyörittyäni, matkani suuntautui kotinurkilleni Coffeehouseen aamiaiselle. Kuljin kuin Cary Crant autiomaassa, näköä hämärsi ja suuta kuivasi. Vessan oven edessä ihmettelin, että millähän kielellä naisten wc oli oikein kirjoitettu. Näin vain tekstin, jossa luki adie. Pääsin kuin pääsinkin lopulta sinne, missä sai sielun ja ruumiin ravintoa. Tuttu myyjä kahvilasta ilo